Uusia kokemuksia vanhassa paikassa

 

Voi kuinka nukuinkaan hyvin!

 

 
 
Osittain syy oli tietenkin reissuväsymyksen, mutta kylläpä sängyssäni olikin hyvä patja! Yleensä Kreikassa saa kärsiä kivikovasta tai keskeltä painuneesta, kuluneesta patjasta.

 

 

 

 

 

 

Nukuin niin pitkään kuin nukutti ja kello olikin lähempänä puolta päivää kun vihdoin lähdin ulos. Tässä vielä Young Inn päivänvalossa.

 

 

Lämpötila varjossa oli +25 astetta, keli muuten puolipilvinen. Yllättävän lämmintä siis! Joao oli eilen kävellessämme kertonut, että jostain syystä edellisenä päivänä saarille oli rantautunut jokin vuodenaikaan nähden odottamaton helleaalto. Kiinnitin samaan asiaan huomiota eilen laivasta ulos astuessani. Olin odottanut että palelisin, mutta vastaan tulikin lämmin leuhahdus.

 

 

 

Sama lämpö tuntui siis jatkuvan, mutta pienen tuulenvireen kanssa ilma tuntui täydelliseltä.

Kävelin rantakatua keskustaan päin ja nautin maisemista. Aamupalaa ei tehnyt mieli, taisin olla vieläkin täynnä illallisen leipä-spagetti yhdistelmän jäljiltä. Lisäksi viimeisen vuorokauden istunut kroppani kaipasi liikettä! Nopean aamukahvin pysähdyin kuitenkin juomaan Marina Cafessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tulin rantakatua kävellessäni niin onnelliseksi; pilvet olivat väistyneet ja aurinko paistoi täydeltä terältä, kalastajat paikkailivat verkkojaan, linnut lauloivat, kirkon takaa löytyi vihannestori ja paikallinen elämä soljui rauhalliseen tahtiinsa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vielä ei näkynyt turistien tuomaa ylikansoitusta ja härdelliä. Tajusin, että oli hyvä idea tulla takaisin Parokselle. Täällä voisin viihtyä pidempiäkin aikoja. Eikä Parikian satamakylä ollut muuttunut juurikaan vuodesta 2009.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hetken sataman ympärillä pyörittyäni suuntasin heti keskusaukion takana olevaan Arkeologiseen museoon. Museo on auki tiistaista sunnuntaihin klo 8.00 – 15.00 ja maanantaisin suljettu.

 

 

 

Museo ei ole kovin iso, piha-alueen lisäksi vain muutama huone. Esillä olevat esineet on hyvin kyltitetty myös englanniksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Museovierailun jälkeen tutustuin vielä Parikian ehkäpä tärkeimpään nähtävyyteen eli Panagia Ekatontapilianin kirkkoon. Se oli jäänyt minulta ekalla kerralla käymättä! No, Paros olikin aikoinaan ensimmäinen saarihyppelykohteeni ja taisi silloin mennä aika ja huomio kaunista satamakylää ja pelkkää elämänmenoa ihmetellessä! Kirkkojen koluamisen tajusin aloittaa vasta seuraavilla reissuilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirkon nimi tarkoittaa suomennettuna ”100 oven kirkko”. Sisältä kirkko on todella kaunis ja Pääsiäisen jäljiltä vielä erityisen koristeltu. Normaalien tuohusten lisäksi palamassa oli paljon kauniita erivärisiä kynttilöitä.

Kello alkoi lähennellä jo kahta ja päivän ensimmäistä ateriaa alkoi jo tehdä mieli. Löysin tutun paikan edelliseltä reissultani, taverna Miran, jossa näytti hääräilevän sama vanha herra kuin viisi vuotta sittenkin.

Tilasin horiatikin eli kreikkalaisen salaatin ja grillattua mustekalaa. Ruoka oli taivaallisen hyvää!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lounaan jälkeen hipsin supermarketin kautta takaisin hotelliini ja nukuin makoisat päiväunet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Illalla käveleskelin ja tutustuin lähiympäristöön. Tämä (mereltä katsottuna vasen) puoli Parikikiaa oli minulla jäänyt edellisellä kerralla kokonaan kokematta, sijaitsihan silloinen majapaikkani Anna Platanou aivan toisella puolella kylää. Tänne puolelle Parikiaa kannattaa majoittua jos etsii hieman hiljaisempaa aluetta ja tykkää että ranta on ihan lähellä. Livadian ranta on nimittäin ihan kelvollisen näköinen uimaranta, tosin aika pieni, eli kesäaikaan varmasti aika täynnä. Tavernoita, kahviloita ja majoitusliikkeitä löytyy monenlaisia.

Rantakatua kävellessäni törmäsin erikoiseen näkyyn; minua vastaan juoksi lenkkeilevä jorgos! Oletteko koskaan nähneet kuntoilevaa kreikkalaista? Minä en. Kreikkalainen ei yleensäkään kävele metriäkään, saati juokse huvikseen. Kaikilla on joko auto tai skootteri ja sillä mennään lyhyemmätkin matkat.

Kovin iso nälkä ei illalla enää ollut mutta päätin kuitenkin syödä jotain pientä iltapalaa. Valitsin ”Souvlaki tou Pepe” -nimisen ravintolan eli kotoisammin Pepen grillin. Pepeltä saa paikallista pikaruokaa eli gyros pitaa sekä muita kebab- ja souvlakiannoksia.

Katselin alkupalalistaa ja pian tarjoilija tulikin paikalle ja suositteli kahta talon erikoisuutta joista toinen oli Kokoretsi eli souvlaki-tyyppinen varras jossa on lampaan sisäelimiä; maksaa, munuaista, keuhkoja, sydäntä jne. kiedottuna maustettuun lampaansuoleen. Herkullisen kuuloista, eikö! Koska noin yleensä pidän sisäelimistä ja äiti jo lapsena opetti, että kaikkea pitää maistaa, päätin ottaa riskin ja tilasin annoksen kokoretsiä.

Annos oli isompi kuin olin odottanut, alkuruuaksi ainakin. En tiedä oliko kokki laittanut lisukkeet lautaselle ylimääräisinä koska en ollut tilannut muuta ruokaa. Annoksen ulkonäkö oli ihan houkutteleva ja tuoksukin hyvä. 

 

 

 

 No maku sitten... täytyy myöntää etten ihan lautasta tyhjäksi syönyt. Vartaassa todella oli vain sisäelimiä, ei muuta lihaa ja en tiedä oliko kyseinen annos hyvä vai huono versio kokoretsista, mutta jotenkin maku oli turhan voimakas ja eri sisäelimet olivat eri tavalla kypsyneet. Joku palanen oli muheva ja kostea, mutta esimerkiksi maksa oli kuivaa ja siis aivan ylikypsää. Ehkä kypsennystapa ei suosi sisäelimiä joista maksa ja kateenkorva varsinkin vaativat juuri oikean kypsyyden ollakseen meheviä. 

Myöhemmin netistä tutkittuani ymmärsin että kokoretsi oli Pääsiäiseen liittyvä herkku, joten luonnollisesti sitä oli nyt tarjolla.

Iltapalan jälkeen istuin hetken Cavo Dorossa ja päivitin blogia. Myös Joao ja Tatiana viettivät siellä aikaa, sillä heillä ei edelleenkään netti toiminut hotellilla. Tatiana paljasti että oikeasti syynä oli se, ettei hotellin edellinen omistaja ollut luovuttanut heille olemassa olevan yhteyden ”oikeuksia” tms. ja siksi hekin joutuivat turvautumaan naapuriapuun tässä asiassa. Hotellia varataan pääasiassa netin kautta joten Joao tuskailikin asian kanssa, netti olisi tarpeellinen asiakkaille ja etenkin heille itselleen. Ajattelin, että varmasti ulkomaalainen yrittäjä kohtaa kaikenlaista ”kreikkalaista hankaluutta”, varsinkin kun Joao ja Tatiana kumpikaan eivät puhu sanaakaan Kreikkaa.

Puolen yön aikaan kömmin huoneeseeni ja nukahdin jälleen saman tien.