Luulisi, että minun lompakollani ei olisi varaa lähteä saarihyppelyyn...

Perjantai - ja aika vaihtaa saarta. Mutta ennen sitä kävisin visiitillä taverna Aeolissa, kuten olin luvannut. He myös lupasivat säilyttää laukkuani ennen iltapäivällä olevaa laivan lähtöä.

 

 

Sää oli jälleen mitä mainioin; aurinko paistoi eikä pilviä näkynyt. Tuuli viilensi ilmaa edelleen sen verran ettei kuuma päässyt tulemaan.

 

 

Tein aamutoimet kaikessa rauhassa ja pakkailin samalla laukun valmiiksi. Olin sopinut Joaon kanssa että jos emme aamulla tapaa, voin jättää avaimen oveen roikkumaan. Olin maksanut majoituksen jo tullessa. Joao oli ehdottanut että voisin jättää joitakin tavaroita myös heille säilytykseen, olinhan tulossa sunnuntaina takaisin yhdeksi yöksi ennen paluuta Ateenaan. Päätin kuitenkin pakata kaiken mukaan, eihän sitä ikinä tiedä jos suunnitelmat muuttuvat, laivavuoroja perutaan tai tapahtuu jotain muuta odottamatonta.

Yhdentoista aikoihin lähdin laukkuni kanssa kohti taverna Aeolia. Siellä minut otettiin innokkaina vastaan. Andreas tarjosi kahvit ja sitten he kokin kanssa esittelivät ruokalistaa ja keittiötä. Andreas kertoi kuinka hän oli 80-luvulla tullut Ateenasta Parokselle ja oli pettynyt Parikian ravintolatarjontaan. Andreas itse on koulutukseltaan insinööri ja erikoistunut lentokoneiden moottoreihin, mutta sai sitten innostuksen oman ravintolan perustamiseen. Taverna Aeoli on perustettu vuonna 1986 ja on siis ollut Andreaksen omistuksessa koko tämän ajan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokkina toimii Giannis, tässä tavernassa jo seitsämättä vuotta. Hän on alunperin kotoisin Peloponnesokselta ja opiskellut kokiksi ammattiopistossa. Kiinnostus ruokaa kohtaan sai hänet valitsemaan kokin ammatin ja kun kysyin mikä hänen työssään on parasta, hän naurahti ja sanoi lyhyesti: ”kokkaaminen!”. Kun kysyin hänen bravuuriaan, vastaus oli yhtä yllätyksetön. Kyllä, se oli se lammas kleftiko.

 

 

 

 

 

 

Andreas asuu puolet vuodesta Ateenassa jossa hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Lapset auttavat tavernassa kesälomiensa aikana. Kun kysyn jatkavatko lapset tavernan pitoa myöhemmin, Andreas vastaa, että poika mahdollisesti voisi suunnata ravintola-alalle.

 

 

Juttutuokion ja valokuvaamisen jälkeen jätän kokin valmistelemaan päivän ruokia ja suuntaan keskustaan jossa kiertelen vielä hetken ennen laivan lähtöä. Istahdan kirkon eteen kahvilaan ja tilaan aamupalaksi tai oikeastaan aikaiseksi lounaaksi täytetyn ohukaisen.

Siinä istuessani kirkon edessä alkaa tapahtumaan. Ihmisiä kertyy pihalle ja yhtäkkiä ruumisauto ajaa oven eteen. Kreikkalaiset hautajaiset! Leski nousee ruumisauton etupenkiltä ja arkku vedettään esiin. Sitten kuski ja vierasjoukossa olevat miehet nostavat arkun ja kantavat sen kirkkoon. Heillä ei ole mitään kantoliinoja tms. vaan he kantavat arkun ihan ”paljain käsin” arkun alta kiinni pitäen.

 

 

Vierasjoukko ei ole mitenkään erityisen juhlavasti pukeutunut, mikä kummastuttaa, sillä Suomessa asukoodi on hyvinkin tiukka. Osalla miehistä on farkut ja neulepuseo ja vain muutamat naiset lesken lisäksi ovat pukeutuneet mustaan jakkupukuun tai vastaavaan. Muutamilla vieraista on mukanaan tavallinen värikäs kukkakimppu mutta arkun mukana on vain yksi iso ristin muotoinen kukkalaite.

Saattoväki seuraa arkkua kirkkoon ja kirkonkellot soittavat hitaasti kajahdellen. Vaikka paikallisten hautajaisten näkeminen kiinnostaisi kovasti, istun paikallani ja seuraan tilannetta etäältä. En tohdi ottaa valokuvaa enkä mennä kirkkoon vaikka se onkin auki myös yleisölle.

Noin 2o minuutin päästä saattoväki ja arkku tulevat kirkosta ulos. Arkku laitetaan takaisin autoon ja leski istuu jälleen kuljettajan viereen, silmäkulmiaan pyyhkien. Auto lähtee ajamaan hitaasti katua kirkon taakse ja hautajaisvieraat seuraavat kävellen perässä.

Istun kahvilassa vielä hetken ja totean että on aika lähteä hakemaan laukku. Aqua Jewel lähtisi klo 13:50.

Turhaan kuitenkin pidin laukun kanssa kiirettä sillä laiva oli jo Parokselle saapuessaan tunnin myöhässä. Näin pitkää myöhästymistä ei ole tainnut sattua reissuilleni koskaan, yleensä laivat ovat hyvin aikataulussaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vanha laiva seilasi hitaasti (todella hitaasti) mutta varmasti Naxoksen kautta Iokselle jonne saavuttiin noin 1,5 tuntia myöhässä.

 

 

 

 

 

 

 

Satamassa minua oltiin vastassa vaikka en ollutkaan sopinut mitään kyytiä etukäteen. Ystävällinen herra ”Pension Galini” -kyltti kädessään otti minut vastaan ja kysyi kuinka matkani oli sujunut. Hän heitti laukkuni autoonsa ja ajoi lyhyen, noin 300 metrin matkan satamasta hotellille.

Sain nopeasti huoneen ja en voinut kuin haukkoa henkeäni kun näin sen. Täydellinen kreikkailainen sisustus, ihana parveke merinäköalalla, ilmainen wi-fi ja huone todella putipuhdas. Huoneen hinta 20 euroa / yö.  

 

 

 

 

Rentouduin hetkisen ja aloin sitten valmistautua illalliselle lähtöä varten. Nälkä alkoikin jo olla sillä en ollut laivalla juonut edes kahvia, pelkän vesipullon olin kahvilasta ostanut.

Ennen lähtöä tsekkasin, että kaikki on mukana. Kaikki on.... paitsi missä lompakko?? Siis kännykkä, kamera, läppäri, meikkipussi on.... MISSÄ LOMPAKKO ON??? Iski aika hervoton paniikki. En löytänyt lompakkoani mistään.

Vaikka tiesin, ettei se voinut olla matkalaukussa, vessassa, jääkaapissa, housujen taskussa (niissä housuissa missä ei edes ole taskuja) eikä pedatulla sängyllä tyynyjen alla, etsin joka paikasta. Hoin koko ajan itselleni, että kyllä se löytyy, kohta nauran koko paniikilleni. Mutta ei löytynyt.

Koetin miettiä. Olin ostanun laivalla vesipullon. Sen jälkeen en ollut tarvinnut lompakkoani. Miksi se sitten ei ollut käsilaukussani? Hetken päästä tajusin, että pahin oli tapahtunut. Olin hävittänyt lompakkoni! Tai ehkä se oli varastettu! Vaikka minulla on aina käsilaukku tarkasti mukana, vetoketju kiinni, niin ehkä kuitenkin joku oli onnistunut lompakon pöllimään.

Mitä minä nyt teen?? Lompakossa olivat kaikki korttini, sekä käteinen rahani! Minulla ei ollut senttiäkään rahaa missään muualla!

Yhtäkkiä paniikin tunteen alkoi voittaa nolous. Miten voin olla niin tyhmä ja huolimaton että hukkaan lompakkoni??

Otin ne tärkeät tavarat mitkä minulla vielä oli tallessani mukaani ja ryntäsin alakertaan. Kerroin hotellin isännälle mitä on tapahtunut ja että nyt olen pulassa... Hän tarjoutui heti kyyditsemään minut satamaan, satamapoliisin toimistoon.

Kiitin avusta ja sanoin, että käyn tavarani vielä kerran läpi. Palasin huoneeseeni enkä todellakaan löytänyt lompakkoani. Soitin ja kuoletin mukanani olleet kortit. Samalla tajusin olla kiitollinen siitä, että mitään vakavampaa ei ollut sattunut. Lompakko on lompakko ja raha on rahaa, mutta minulle tai kenellekään muullekaan ei ollut sattunut mitään. Kaikki ruumiinosaset paikoillaan ja henki tallella!

Palasin alakertaan ja hotellin isäntä, Ilias, starttasi auton ja niin huristimme takaisin satamaan. Olin todella nolona, miten tässä näin kävi! Matkalla Ilias näytti minulle Western Unionin toimipisteen – olin yllättynyt ja hieman helpottunut että täältä sellainen löytyy. Saisin kuitenkin tarvittaessa käteistä rahaa ja mietin jo mielessäni toimintasuunnitelmaa. Olin 100% varma etten enää lompakkoani näkisi. Onneksi minulla sentään oli passi, lentoliput Suomeen sekä verkkopankkia varten avainlukulista tallessa.

Saavuttuamme satamapoliisin toimistoon selitin hermostuneena asiani. Yllätyin poliisien rauhallisesta suhtautumisesta, aivan kuin he olisivat osanneet odottaa minua. Sitten toinen poliiseista kysyi henkilöllisyystodistustani. Annoin passini ja samassa huomasin pöydällä poliisin edessä valkoisen paperilapun jolle oli kirjoitettu nimeni. Poliisi kertoi että lompakkoni on löytynyt laivalta.

Mikä helpotus!!!

Joku pariskunta oli löytänyt lompakoni ja vienyt sen laivan miehistölle. Laiva palaisi takaisin Iokselle huomenna klo 11, saisin silloin lompakkoni takaisin. Miten voikin olla että minulla kävi näin hyvä tuuri! Sovimme, että satamapoliisi noutaa lompakon laivalta ja että saan sen toimistolta sitten itselleni.

Huojentuneena ajoimme Iliaksen kanssa takaisin hotellille. Olihan mahdollista että lompakko on tyhjä tai ainakin että kaikki käteinen on viety, mutta toivoa silti oli että saisin sen sellaisenaan takaksin. Käteistä oli kuitenkin mukana aika paljon. Olin juuri käynyt automaatilla Paroksella ja laskenut että pärjään loppumatkan tarvittaessa käteisellä.

Tässä kohtaa en voi kylliksi kiittää Iliaksen ymmärrystä ja vieraanvaraisuutta. Sen lisäksi että hän auttoi minua asian selvittämisessä ja majoitti minut ”rahattomana”, hän lainasi minulle rahaa jotta sain ostettua vettä ja käydä syömässä. Voitte arvata että illallinen oli maltillinen.

Niin, tosiaan, tämän tekstin otsikko... Lompakkoni se sitten lähti ihan omalle saarihyppelylleen. Siellä se nyt on seilannut Aqua Jewelin mukana Sikinokselle, Folegandrokselle, Kimolokselle ja Milokselle. Ja huomenna samaa reittiä takaisin. Katsotaan sitten mitä saan huomenna satamapoliisilta takaisin.

Päätin ensin etten ollenkaan kirjoita tästä blogiini, sillä kukapa nauttisi hölmönä olemisesta? On aina niin mukava kirjoittaa hauskoista sattumuksista. Ja onhan reissuillani ennenkin sattunut toki kaikenlaista – kerran olen kompuroinut nilkkani kipeäksi jo Suomessa kotiovella!

Kuitenkin tajusin nyt että pelko pärjäämisestä ei ole mitään sen rinnalla miltä oman huolimattomuuden mukanaan tuoma nolous ja häpeä tuntuu. Ja se tunne vaan pahenee mitä ”kokeneempi” matkailija on.